palkinto

Sirkus Taika-Aika Rovaniemeltä on Vuoden nuorisoseura 2016!

Sirkus Taika-Aika Rovaniemeltä on Vuoden nuorisoseura 2016!

Sirkus Taika-Ajan toiminnassa on mukana satoja peruskoululaisia, nuoria ja aikuisia luomassa itsensä näköistä sirkustaidetta Lapin sirkusyleisön iloksi. Suuren sirkuskoulun kymmenet ryhmät kokoontuvat yhteen joka vuosi esiintymään joulu- ja kevätsirkusnäytöksissä. Taika-Ajan toiminnassa kaikki ovat kuin yhtä suurta perhettä: sirkuskoulu hyväksyy ja ottaa avosylin vastaan kaikenikäiset ja -kokoiset harrastajat.

Folklandia-gaalassa palkittiin taas kulttuurin tekijöitä

Folklandia-gaalassa palkittiin taas kulttuurin tekijöitä

Nuorisoseurojen Vuoden ohjaajat: teatteriohjaaja Katja Hakala ja kansantanssin ohjaaja Taina Salminen

Katja Hakala, Ullavan Ylikylän Nuorisoseura ry / Teatteri Pystymehtä
Katja on Ullavan Ylikylän Nuorisoseuran Pystymehtä-teatteriryhmän luoja ja ehdottoman yhteisöllinen ohjaaja. Lujan, molemminpuolisen luottamuksen vuoksi Katja saa ryhmänsä uskaltamaan yli kaikkien rajojen.

Vuoden kansantanssiyhtye 2016 on Polokkarit Oulusta

Vuoden kansantanssiyhtye 2016 on Polokkarit Oulusta

Polokkarit on oululainen, omintakeinen kansantanssiryhmä, jossa tanssii lähes 30 aikuista kansantanssiin hurahtanutta. Ryhmä on perustettu vuonna 1995 Oulunsuun Nuorisoseurassa. Polokkarit koostuu monenikäisistä ja -tasoisista tanssijoista, joita yhdistää aito yhdessä tekemisen ja liikkumisen ilo. Koreografiat pohjautuvat niin itäiseen kuin läntiseen kansantanssiperinteeseen huumoria unohtamatta. Polokkarit osallistuvat sekä maakunnallisiin että valtakunnallisiin kansantanssikatselmuksiin.

Ehdota Vuoden ohjaajaa 15.11. mennessä

Ehdota Vuoden ohjaajaa 15.11. mennessä

Vuoden ohjaajan nimityksen tavoitteena on nostaa ohjaajan työn arvostusta tuomalla esiin henkilöitä, jotka nuorisoseuraliikkeessä hoitavat eri‐ikäisten harrastustoimintaa. Valinnassa painotetaan ohjaajan pitkäjänteistä työtä kasvattajana, lasten ja nuorten toiminnan osaamista ja työn merkitystä nuorisoseuratoiminnan kehittäjänä. Esityksiä pyydetään henkilöistä, jotka voivat olla tanssin, teatterin, liikunnan, kädentaitojen yms. harrastusalojen ohjaajia.

Vuoden ohjaajat ovat saaneet harrastusalansa kukoistamaan – palkinnot Joensuuhun ja Karvialle

Vuoden ohjaajat ovat saaneet harrastusalansa kukoistamaan – palkinnot Joensuuhun ja Karvialle

Mari Lehikoinen on karjalaisen kansantanssin tehopakkaus

Allianssi: Kenelle Nuorisotyön tunnustuspalkinto 2015?

Allianssi: Kenelle Nuorisotyön tunnustuspalkinto 2015?

Nuorisotyön tunnustuspalkinto on näkyvä tunnustus merkittävästä työstä nuorisotoimialalla. Palkinnolla nostetaan esiin tekijöitä, joilla on kokemusta ja näkemystä toimialalla.

Tahdittomat -kansantanssiyhtyeelle Hämeen Liiton kulttuuripalkinto

Tahdittomat -kansantanssiyhtyeelle Hämeen Liiton kulttuuripalkinto

Reijo Mikkolan ja kolmen muun tanssijan perustamassa seurassa toimii nykyisin seitsemän eri ikä- ja tasoryhmää.
 
"Tahdittomissa on mukana kaikenikäisiä ihmisiä ja yhdessäolo on tärkeää", seuran perustajajäsen, ohjaaja ja koreografi Anja Mikkola kertoo.
 
Tahdittomat on osallistunut lukuisiin katselmuksiin ja kilpailuihin, joista on vuosien varrella tullut paljon menestystä. Edustusryhmä Kansantanssiyhtye Tahdittomat voitti vuonna 2010 valtakunnallisen Tanhutaisto-kilpailun. Vuonna 2012 se nimettiin Vuoden Kansantanssiyhtyeeksi.