Pispalan Sottiisi

1000 tanssijaa, 100 soittajaa, 10 nuorta näyttelijää, kylmiä väreitä ja ihastuksen kyyneleitä

1000 tanssijaa, 100 soittajaa, 10 nuorta näyttelijää, kylmiä väreitä ja ihastuksen kyyneleitä

Kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitä, kun Tampereen Pirkkahalllin suuri messusali täyttyi kansanmusiikista ja kaiken ikäisistä tanssijoista Suomen joka kolkasta.

Itse Zacharius Topelius, tai useampi sellainen, johdatti yleisön Suomen kansantanssin evoluutioteorian äärelle, lähtien alkusuomalaisen tanssinomaisesta askelluksesta kansantanssin nykypäivään.

 

Vuoden kansantanssiyhtye 2016 on Polokkarit Oulusta

Vuoden kansantanssiyhtye 2016 on Polokkarit Oulusta

Polokkarit on oululainen, omintakeinen kansantanssiryhmä, jossa tanssii lähes 30 aikuista kansantanssiin hurahtanutta. Ryhmä on perustettu vuonna 1995 Oulunsuun Nuorisoseurassa. Polokkarit koostuu monenikäisistä ja -tasoisista tanssijoista, joita yhdistää aito yhdessä tekemisen ja liikkumisen ilo. Koreografiat pohjautuvat niin itäiseen kuin läntiseen kansantanssiperinteeseen huumoria unohtamatta. Polokkarit osallistuvat sekä maakunnallisiin että valtakunnallisiin kansantanssikatselmuksiin.

Tanssimaniassa norjalainen huippuryhmä

Tanssimaniassa norjalainen huippuryhmä

Huikea kansainvälinen tanssivierailu Norjasta

Useissa pohjoismaisissa tapahtumissa yleisönsä ihastuttanut kansanmusiikkia, kansantanssia, teatteria ja visuaalisuutta yhdistävä tanssiryhmä Villniss saapuu Tanssimaniaan huikealla teoksellaan ”Årstidene”.

Uusia matkapaketteja Folklandia-risteilylle 9.-10.1.2015

Uusia matkapaketteja Folklandia-risteilylle 9.-10.1.2015

Paketti sisältää Folklandia-risteilyn ja majoituksen hotelli Portuksessa tai hotelli Europassa.  Hinta on 114 €/henkilö, 2 hengen huoneessa. Varaukset Tampereen Matka-Vekka puh. 020 120 4800. Tarjous koskee uusia varauksia.

Folklandia-risteilyn ohjelma julkistetaan syksyn 2014 aikana.

Lisätietoja:

http://www.sottiisi.net/index.php/uutiset/229-folklandia-tulee