Järjestötoiminta

Julkaistu: 16.05.2016
Suomen Nuorisoseurojen eri alojen; tanssin, teatterin ja lastenkulttuurin osaamisverkostot kokoontuvat 2.-3.9. Tampereella. Tapaamiseen kutsutaan alueiden valitsemat edustajat kultakin alalta. Tapahtuma on avoin myös kaikille muille kiinnostuneille. Tulemalla paikalle pääset vaikuttamaan Suomen Nuorisoseurojen kulttuurisen nuorisotyön suuntaan ja tulevaisuuden painotuksiin.
Julkaistu: 16.05.2016
Tanssirallin eli Nuorisoseurojen lasten ja nuorten valtakunnallisen kansantanssikatselmuksen neljä tapahtumaa ovat nyt takana päin. Tämä huikea lasten ja nuorten kansantanssin roadshow huipentuu Pispalan Sottiisin Priimatiima-konsertissa sunnuntaina 12.6.2016 klo 11.00 Tullikamarin Pakkahuoneessa Tampereella. Priimatiimassa nähdään makupaloja kaikista järjestetyistä aluetapahtumista ja julkistetaan Tanssirallin arviointiraadin myöntämät kunniamaininnat, jokaisesta tapahtumasta valitut Timanttiesitykset, kaikille osallistujille suunnattu yleispalaute, sekä kirjallinen palaute.
Julkaistu: 16.05.2016
Tanssin osaamiskeskus tarjoaa kansantanssin ohjaajille monipuolisesti erilaisia koulutuksia syksyllä 2016 ja keväällä 2017. Kuinka tehdä kansantanssin liikemaailmaan pohjautuvia koreografioita, miten opettaa kansantanssia erilaisille ryhmille tai kehittää omia ja ryhmän paritanssitaitoja? Näitä kaikkia pääset oppimaan kansantanssin ohjaajakoulutuksen valinnaisilla lisäkursseilla. Syksyllä starttaavat myös kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot ja jatkuvat keväällä 2017.
Julkaistu: 15.05.2016
Suomen Nuorisoseurojen Tanssiralli- katselmuksen viimeinen tapahtuma tanssittiin 14.5. Kansantaiteenkeskuksessa Kaustisella. Mukana oli viisitoista lasten - ja nuorten kansantanssiryhmää. Tunnelma salissa oli lämmin, kun lapset ja nuoret esiintyivät ja yleisö kannusti esiintyjiä. Esiintymisen lisäksi osallistujat saivat omasta esityksestään suullisen palautteen tanssin ja musiikin ammattilaisilta, mutta myös toinen toisiltaan vertaispalautteen muodossa.
Julkaistu: 07.05.2016
Suomen Nuorisoseurojen Tanssiralli- katselmuksen kolmas tapahtuma tanssittiin 7.5. Sivistys- ja kulttuurikeskus Ilmarisessa Kiteellä. Mukana oli kuusi lasten - ja nuorten kansantanssiryhmää. Päivän aikana lapset ja nuoret esiintyivät raikuvalle katsomolle ja pääsivät näkemään myös toistensa esityksiä. Esiintymisen lisäksi osallistujat saivat omasta esityksestään suullisen palautteen tanssin ammattilaisilta, mutta myös toinen toisiltaan vertaispalautteen muodossa.
Julkaistu: 02.05.2016
Suomen Nuorisoseurat järjestivät lapsille taidekilpailun. Nuorisoseurojen ylläpitämät koululaisten iltapäivätoimintaryhmät kutsuttiin mukaan tekemään taideteoksia aiheena: ”Mikä iltapäivätoiminnassa on mielestäsi mukavaa”. Taidekilpailuun osallistuttiin ryhmätöillä, joissa kaikkien panos pääsi näkyviin ja työt tehtiin maalaten, piirtäen tai muovailuvahasta askarrellen. Kilpailuaika oli 1.1.2016 – 29.2.2016. Koululaisten iltapäivätoiminnassa on mukana pääasiassa 1-2.luokkalaisia oppilaita.

Sivut