Tanssimania onnistuneesti päätökseen

Tanssimania onnistuneesti päätökseen

Tanssimania keräsi viikonlopun aikana kansantanssin ja -musiikin tekijät ja ystävät Tampereelle. Kymmenettä kertaa järjestetty uuden kansantanssin tapahtuma keräsi noin 4000 kävijää ja saavutti yleisötavoitteensa. Joka toinen vuosi järjestettävä Tanssimania on alan suurin koulutustapahtuma, ja sen pajoihin osallistui tälläkin kertaa yli 300 osanottajaa.

 

Kilpailut ja palkitut

Tanssimaniassa käytiin myös Koreografiakilpailu, Tanhutaisto sekä
valittiin vuoden ohjaajat. Tuomaristo valitsi yksimielisesti
Koreografiakilpailun voittajaksi ja 1200 euron rahapalkinnon saajaksi Anna
Ojan teoksen Luoteinen.  Annan Oja oli onnistunut hienosti välittämään
tanssin perustehtävän tekemällä pienestä hetkestä kokonaisen koreografian

Toinen palkinto 800 euroa meni jyväskyläläisten Katariina Hiukan ja Paula
Ketun tanssiteokselle Tyrkkyllä. Kolmannen palkinnon 500 euroa pokkasivat
Leila Ritatörmä ja työryhmä (Lapin Urheiluopiston tanssialan
perustutkinnon opiskelijat) teoksella Helwa.

Kalevan Nuorten Liiton hallitus valitsi vuoden 2011 ohjaajaksi muusikko ja
musiikinopettaja Jukka Hannulan Sodankylästä. Suomen Nuorisoseurojen
Liiton hallitus valitsi vuoden 2011 ohjaajaksi Eija Kainulaisen
Pornaisista Uudeltamaalta.

Yleisön villinneessä Tanhutaistossa voittajaksi kruunattiin Hannat ja
Heikit Hollolasta.

Kohti seuraavaa kesää

Tanssimania oli myös lähtölaukaus suomalaisvirolaiseen suurtapahtumaan
Tanssipidot 2012 Tampere, joka huipentuu Ratinan stadionilla
ainutkertaiseen Velisinfonia-teokseen.  Jopa viisituhatta esiintyjää
kokoavan voimainponnistuksen harjoitteleminen aloitettiin Tanssimaniassa.

Seuraava Tanssimania järjestetään vuonna 2013. Tanssipidot 2012 Tampere
-tapahtuma valtaa kaupungin 13.-17.6.2012.